maanantai 9. marraskuuta 2015

Töitä, kursseja, töitä, näyttelyitä ja töitä.

Jeps, ei sitä palkkatyöläisenäkään turhan kevyesti ottamaan pääse :D Työvuorot on vihdoin tulleet näkyviin munkin kalenteriin, mutta aika rajallisestihan sitä vapaa-aikaa sitten jää. Olen saanut jotain aikoja lisättyä Lemmikkihaan nettikalenteriin Valkeakoskelle, Riihimäelle en vielä kovin paljoa. Odotan, että joulukuussa tulen ehtimään sinnekin paremmin, kunhan saan ensin pari mielenkiintoista viikonlopputapahtumaa alta pois, 28.11-1.12 nimittäin osallistun jo toista kertaa trimaajaguru Anna Bardyshevan puudeliseminaariin, sekä tällä kertaa lisäksi myös parille iltakurssille. Ja 5.-6.12 vietetään "parin" muun koiraihmisen kanssa Messukeskuksen Voittaja-näyttelyissä Nessin kanssa.

Viime lauantai meni hammaspesukurssilla Lahdessa, mielenkiitoista oli! Ja tänään olen päässyt jo tekemisen makuun 4 asiakaskoiran kanssa. Kaikkien kanssa sujui hienosti ja kaikki lähtivät hampaat entistä valkeampina välkkyen kotiin! :) Täytyy muuten korjata aiempaa postaustani sen verran, että hammaspesu samalla hoitaa myös tulehduksia, mutta toki suussa ei silti saa olla kuin ihan lievää tulehduksen merkkiä, vakavammat tapaukset hoitaa aina eläinlääkäri.

Tulipa tänään mieleeni, että lahjakortti Lemmikkihakaan, jonka saa käyttää joko hammaspesuun tai hierontaan, on oiva joululahjavinkki koiralle hankittavaksi! Mutta nyt hyppään tuonne Facebookin puolelle julistamaan arvonnan voittajaa! :)

Emmi-Pet-kurssilla

Asiakaskoiran hampaat. Ylärivissä käsittelyn jälkeen, alarivissä ennen-kuvat.

Oman koiran hampaat, ylhäällä ennen käsittelyä, alhaalla jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti