sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Anna Bardyshevan puudeliseminaari

Vietin aivan mahtavan antoisan viikonlopun Espoossa 1.-2.3 Anna Bardyshevan villakoiraseminaarissa!! Anna on tämänhetkisiä maailman huippuja mitä villakoiran trimmaukseen tulee, sen hän on osoittanut kahmimalla voittoja lukuisista trimmauskilpailusta ympäri maailmaa sekä tietenkin trimmaamalla voitokkasti villakoiria näyttelyihin.

Lauantai oli teoriapäivä: ajattelun aihetta tuli koirien harjaamiseen, pesemiseen, kuivaamiseen, käsittelyyn, leikkaamiseen... siis ihan kaikkeen! :D Saksien käyttöön tehtiin aivan loistavia kuivaharjoitteita, joita täytyykin jatkossa treenata ahkerasti, jotta saksikädestä tulee virheettömän varma. Lisäksi Anna teki demokoirana näyttelytrimmin.

Sunnuntaina demottiin vielä kotitrimmi, joka sekin toteutettiin ajatuksia antavalla tavalla, kuinkas muuten ;) Sitten päästiin itseasiaan, eli sakset käteen ja.... Itselläni oli lainassa asiakkaani musta toyvilla. Harjoittelin hänellä modernin leikkauksen tekoa.

Seminaarin päätyttyä päätä särki tietotulvasta johtuen ja tuntui, että mitään ei enää osaa, mutta ehkäpä se ei ole koko totuus ;) Itseä niskasta kiinni vain ja treenamaan, treenaamaan, treenaamaan. Harjoitushan se mestarin tekee! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti