perjantai 4. huhtikuuta 2014

Kevätkiireitä

Ajattelin laittaa tännekin muistutuksen trimmausaikaa suunnitteleville: kevätruuhka on trimmaamoissa ollut jo jonkin aikaa päällä, johtuen aikaisin alkaneista kevätsäistä. Ruuhka tulee todennäköisesti jatkumaan kesän alkuun, mahdollisesti jopa juhannukseen saakka (jolloin allekirjoittanut jää kesälomalle, huomioikaahan sekin). Olkaa siis HYVISSÄ AJOIN varailemassa aikaa, kalenteri tuppaa olemaan täynnä 2-3 viikkoa eteenpäin koko ajan. Toki välillä on tarjolla myös peruutusaikoja ja niitäkin kannattaa kysyä :)
Tähän loppuun haluan vielä jakaa kanssanne onnistumisen riemun yhden ihanan villakoira-asiakkaani trimmissä. Hänelle tehtiin ensimmäistä kertaa terrierileikkaus ja siitä tuli varsin kiva, vaikka aika loppuikin hieman kesken joten pintaviimeistelyä en ehtinyt kunnolla tehdä.
Aurinkoista viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti